lauantai 12. elokuuta 2017

KESÄ, OON SAANU SUSTA JO TARPEEKSENI

Eräänä sateisena perjantaina suuntasin yhen mun kaverin kanssa kahveelle ja yritin kerrankin varustautua kaupungillekin sään mukasesti; omaanhan siihen sopivat tamineetkin, joten miksen hyödyntäis niitä tarvittaessa. Peilikuvaa katsoessa asu oli ihan mua, mutta näitä asukuvia napsiessa ja tutkaillessa mietin, että todellako ton näkösenä oon ollut liikenteessä...


Asussa on mun mielestä ehkä inasen liikaa kaikkee, mutta toisaalta taas en tiedä, miten olisin asusta saanut simppelimmän. Olkoon tää siis tämmösenä älkää yhdistelkö ainakaan näin -postauksena? Mulla on sääntönä se, että jos asukuvat otetaan ja jos ne vaan suinkin onnistuu, niin ne myös sillon julkastaan, oli asu sit hyvä tai huono jälkeenpäin ajateltuna. Toki taas heilahtaneita kuvia en koskaan halua jakaa blogiin, mutta nääkin asukuvat oli onnistuneita, mutta asu vaan vähän epäonnistu.


Musta tuntuu, että tällasia vastaavia asuja tulee vielä blogin puoleen. Ne toivottavasti onnistuneina! On meinaa katse jo vahvasti syksyssä ja voisin mieluusti heittää heipat jo kesälle. Tällä hetkellä oon meinaa eniten innostunut ja inspiroitunut juurikin syksyn saapumisesta. On suunniteltu jo muun muassa vaateostoksia sekä oon miettinyt puuhaa oman pään menoks sen tiimoilta... Syksyllä siis todellakin ois jo lupa saapua! Ei tästä loppukesästä enää pysty nauttiinkaan, kun kaikki fiilikset on ihan muualla.

Ja voin muuten sanoo, että ei vois olla yhtään ärsyttävämpää piirrettä ihmisessä kuin just tämmönen tulevaisuuden haihattelu, jonka takia ei osaa elää hetkessä. Sit myöhemmin kaduttaa, kun en taas tajunnut ottaa vikoista kesäpäivistä kaikkee irti. Niin se menee aina, mut ehkä mä vaan oon enemmän syksy- ja talvi-ihminen, vaikka kesää rakastankin. Onko siellä ruudun toisella puolen muita, jotka vois ilolla toivottaa tervetulleeks oven takana koputtelevan syksyn? 

Mä oon aika naatti tän päiväsestä vajaan 9 tunnin työpäivästä (5 tunnin yöunien jälkeen, huh) eikä aivot oikein tahdo raksuttaa tehokkaasti enää (raksuttaako ne mulla koskaan...), joten taidan siemailla ton mun kahvikupposen finaaliin ja alkaa lueskeleen muiden blogeja. Ihanaa lauantai-iltaa jokaiselle! ♥

2 kommenttia:

  1. Mun mielestä ei ole liikaa kaikkea, koska värit natsaa hyvin yhteen :) Ehkä jos olis sotkettu vielä virheän tai punaisen sävyjä, sit olis voinut puhua, että asussa on jotain liikaa! Mun mielestä oikein kiva juuri noin!
    Ja hei, ompas tuttu kuvauspaikka :p Aina yhtä huippua löytää samalla alueella asuvia bloggaaja-kolleegoita! Jään ehdottomasti seurailemaan tätä sun blogia! ♥

    www.hennam.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin kans, että peilistä se näytti niin kivalta, mutta ehkä ne on vaan nää kuvat, jotka on tönkköjä mun mielestä eikä niinkään asu, koska kuvat ei oikein onnistunu mun mielestä ja suuresta osasta tuli laadultaan huonoja. Täytyy antaa tälle asulle uus mahollisuus vielä näin syksyn tullen! ;)

      Ja hei mäpä käyn kurkkailemassa sun blogiin! ♥

      Poista